keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ilmiömäinen sankari ja ihanat postipakettini

Taisin varoitella blogini hiljenemisestä... No, vielä sitä ei juuri ole ennättänyt tapahtua.

Tälle päivälle kaksi ihanaa asiaa, joista ensimmäinen - ja se tärkeämpi - on se, että koen viihtyväni uudessa työyhteisössäni. Olen löytämässä siellä paikkani ja tavannut jo monta mukavaa ihmistä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Tänään yksi heistä tilasi kortin puolisolleen, jolla on jo huomenna syntymäpäivä. :) eikä siinä kaikki.

Sain kipittää postin kautta kotiin ja sieltä mukaani kaksi ihanaa pakettia - Paperilohikäärmeestä ja Papruksesta. Ihanan helppoa ja nopeaa tämä nettishoppailu.




Stansseja ja kohokuviontikansio



....korttipohjia ja papereita.


Mömmöjä eli gessoa ja Mixed Media leimasinvärejä.


Ja näillä eväillä olikin verrattain ihanaa lähteä kokeilemaan kortin kasaamista uudelle työkaverille ja hänen toiveidensa mukaan. :) Huomenna selviää, kelpaako?
Ilmiömäinen sankari
Uutuuksiini tutustuessani pohdin, että oikeastaan on helpompaa lähteä tekemään korttia, kun materiaalit ovat vähän aikaa "levänneet" /riiputettu. Mutta tänään suosituimmaksi uutuudeksi nousi Tim Holzin paperin repijä, jota käytin kortin alapahvin reunan viimeistelyyn. Tykkään kovasti.

Ilmiömäinen sankari osallistuu myös VIP ryhmän ikiliikkujaan.

Toinen suosikki tuli postin mukana pienessä kirjeessä. Kiitos Kirsi - tätä olen kaivannut. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".