sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lifebook 2015 week 1. : Warmup with Tamara Laporte


 Tänään tein lämmittelyn vuoden ensimmäiseltä viikolta. Muistan viimevuonnakin kokeneeni ahaa! elämyksiä tällä tunnilla - kuten nytkin. Sisältö onn eri mutta yhtäläisyyksiäkin on.

Viimevuosi oli itselle kuvien tekijänä käännekohta. Opin monta monta asiaa, joita olen voinut sen jälkeen hyödyntää.




Muutaman listakseni: kerrokset ja kerrostekniikan löytäminen on ollut avaava kokemus.  Tänään pohdin, että olen yhä melko malttamaton, enkä aina hyödynnä kerroksellisuutta niin pitkälle kuin suotavaa olisi kauneimman lopputuloksen saamiseksi. Sen oivaltaminen, että tausta kannattaa aina tehdä ennen kuvaa. Toki kuva-aihion voi hahmotella tyhjälle paperille, mutta useimmiten tausta kannattaa tehdä ennen kuin kuvan viimeistelee. Itsellä kuva syntyykin ideatasollakin taustan jälkeen.  Päivittäinen työskentely - vaikka vain pienen hetken - pitää "mahlat virtaamassa ja luovuuden liikkeellä". Toivoisin vielä oppivani ajan antamista, työhön palaamista ja saman aiheen uudelleen tekemistä. Lisäksi toivon tänä vuonna oppivani löytämään paremman tasapainon intohimoisen kuvien tekemisen ja arjen välillä.

---> Melkoisen maukkaat värit ja kontrastit mielestäni muuten tuolla sivun alakulmassa... nam!

Tässä sivussa on silppua & gelmediumia (heavy), aquarell liitua, gessoa, leimaa, roiskeina nestemäistä akryylimaalia, tussia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".