tiistai 16. elokuuta 2016

Gelliplatten selätystä

Gelliplatte on ollut alusta saakka yksi lempi välineitäni. Siinä viehättää niin moni asia. Yllätyksellisyys, mahdollisuudet jo itse työvälineet ja vaiheet.  Ja silti kokoajan olen yrittänyt selättää gelliplatten. Osin koska kun olen painamassa sillä kuvioita en osaa lopettaa. Koko maailma täyttyy printatuista papereista.

Olen yrittänyt opetella. Ja paljon olen oppinutkin. Blogista Printing with Gelli Arts löytyy upeita simppeleitä videoita ja ideoita pilvin pimein. Ja toisinaan tuntuu, että minäkin saan gellini selätettyä.

Hauskinta on, että kesän aikana painantaan sopivat paperini ovat olleet kortilla. Tästä syystä on kehittynyt kaksi asiaa. Toinen on se, että käytän tarkempaan jo olemassa olevat printit. Lisäksi otan gellin esiin useammin, mutta painan kerralla vähemmän.
Tänään innostuin tekemään tällaisen hauskan kuviointi työkalun ja kyllä - tykkäsin kovasti aikaan saannoksestani.

3 kommenttia:

  1. Minä ostin gellilevyn vastattain ja se on aivan ihana. Koukuttaa todella. Olen saanut viikossa 100 arkkia art journal -papereita tuhottua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilokseni voin kertoa, että syksyn AskarteluPirtille saan tulla ohjaamaan gelliplatte kursseja. :) :)

      Poista
  2. Mäki bongasin kans videon noista tekstuuriblokeista ja mun gelli-innostus lähti uudestaan liikkeelle. Ei se ollutkaan ihan niin vaikeeta saada hienoja ja vaihtelevia sivuja tehtyä. Gelli on super! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".